Voisi luulla, että on sapekas olo ainaisesta sateesta, mutta kun ei.  Ainakin sateentekijät jatkavat iloista tanssiaan ravan roiskuessa valtoimenaan.  Mansikanpoimijat, heinähenkilöt, viljankaatajat ja lomalaiset jonottavat turhaan pikalähtöjä aurinkorannikoille.

Muistini mukaan ei sielläkään ole niin hääviä: Aurinko porottaa ohittaen kaikki suojakertoimet, janoon ei auta olutkaan, Tom Collins hetken sammuttaen viidennen jälkeen järkesi valon, rantahiekka polttaa jalkopohjasi rakoille tai rantaan ajautuneet öljypaakut saastuttavat raajasi kuukaudeksi.  Ahtaassa hotellihuoneessasi ilmastointi ei helteellä pelaa, muutaman paukun jälkeen sammut likaisenkosteille lakanoille ja heräät aamulla nielu hiekkaerämaana ja silmät ylikypsinä tomaatteina ja lumisokeina kiduttavasta päivänvalosta joka poraa kahta ammottavaa reikää takaraivoosi.  Pirteä seuralaisesi vaatii sinua seurakseen hajuista, hälyistä ja tyrkyttävistä kauppiaista sakeana kiehuviin basaareihin, jossa voi tehdä niin ihanan edullisia kulta- ja mattolöytöjä sinun itsesi tehdessä hiljaista kuolemaa toivoen, että edes se sinkkiarkku olisi ilmastoitu.
Kerta kaikkiaan aivan ihana ja eksoottinen kokemus, kehut sitten kotimaassa kateellisille naapureillesi.

Minä olen se naapuri ja istun kahden sateen välissä kirjakerhon pakkauspahvi märän puupenkin ja takapuolen välissä tuulenpuuskan ripotellessa lepistä kylmiä sadepisaroita kumaraan selkääni.  Imen happirikasta ilmaa (osin filtterin läpi) keuhkoihini nauttien Suomen suven lumettomuudesta ja helteettömyydestä, joka ei tosiaankaan luita riko eikä lisää osteoporoosivaaraa.

Ja kuitenkin - niin onnellinen oon...