Käytiin tänään ihan naapuripitäjässä. Siinä nimenomaisessa, joka ei ole liittymässä mihinkään. Aikoo pysyä itsenäisenä ja vakavaraana marjaperäisen nimensäkin säilyttäen. Lähdettiin sitä ihmettä karsomaan, vaimo ja minä. Rattia käänsi kuopus ja keli oli hieno: aurinko paistoi ja tie oli sula ja kuiva. Pysähdyttiin ensin paikallisen kaupan eteen, johon oli vähän asiantyngeröistä. Oli siinä vieressä alkonkin liike, mutta ei näyttänyt votka olevan alennuksessa, joten en mennyt sinne. Mutta kissalle löytyi muikkuja, matkaajille viinerit matkan jälkeisen kahvihetken herkuksi ja vielä kassin täytteeksi leipää, yksi maito ja kolme pientä suklaapatukkaa evääksi. Kassalla nuoripari edelläni maksoi ostoksiaan, eikä nainen sitten löytänyt etukorttiaan arvellen unohtaneensa sen kassalle edelliskäynnillä. Kassa plarasi läpi paksun pinkan kortteja. Kymmenet olivat näköjään korttinsa jälkehensä jättäneet. Mutta naisen korttia ei löytynyt. Kassa lähti takahuoneeseen etsimään toista korttipinoa. Samaan aikaan toinen kassa etsi omalle asiakkaalle jotain anomuslomaketta siinä onnistumatta. Suma seisoi. Onneksi asiakkaita oli vähän. Epäonneksi itse olin sumassa, mutta onneksi ei vielä ollut kiire seuraavaan paikkaan. Tässä tapauksessa oli ihan mukava seurata draaman kehittymistä. Meni viisi minuuttia, kassa palasi paikoilleen päätä pudistellen. Minäkin tein samaa, kun asiakas yht´äkkiä löysikin korttinsa sieltä rahamassinsa lokeroista. Kortti vingutettiiin hyvin hiljaisesti ja kiireesti ja terve puna kasvoillaan nuoripari häipyi ostoksineen. Silti, pieni anteeksipyyntö olisi minusta ollut paikallaan. Ehkä elämä opettaa. Tai sitten ei.

Mentiin sitten siihen lähelle hoitamaan matkan pääasia. Vaimosti piti ottaa kuva. Oikein semmoinen rintakuva - ja vielä röntgenillä. Rupesivat terv.keskuksessa oikein syynäämään ja lääkityksiä päivittämään.
Kuvaaja sanoi lähettävänsä kuvan sähkopostitse. Ettei vaan vahingossa menisi seiskalehdelle. Kun on tuo rintojen tuijottelu niin muotia ihan ylintä valtiojohtoa myöten. Että pitäähän sitä tavallisellekin kansalla edes nipukoita näyttää. Ainakin minun mielestäni, vaikka ne vaimon omaisuutta ovatkin. Mutta ihan nätit - vieläkin.

No, se näistä seksiasioista. Lastatessamme itseämme autoon kotimatkaa varten huomasin Toyotan oikean takarenkaan olevan masentuneen oloinen. Olikohan se noin allapäin minun painoni seurauksena. Läheisellä huoltoasemalla ilmeni, että ilmakehiä oli renkaassa nippa yksi nappa. Vaikka kuopus oli tarkistanut paineet pari päivää vasta. Arvelin, että jospa venttiiliin oli jäänyt kuraa tai jotain ja hiljalleen vuotanut. Kotimatkan sitten vain kuuntelimme renkaan ääntämystä ja tärinää. Ei se kumminkaan ainakaan meidän pihassamme ollut yhtään noin silmämääräisesti vajentunut. Voisit, Kuopus, kommentoida, että onko se aurinkoinen ilma säilynyt renkaan sisällä.

Kissa oli reissumme ajan maannut niillä sijoillaan nahkasohvassa, joimme viinerikahvit ja katselimme ulos reippaita tuulenpuuskia ja lumikuuroja. Hetken päästä keli koheni ja kuopus samoin kohensi itsensä kotimatkalla. Kissakin kohentui syömään muikkuja ja jäimme miettimään, että viitsiikö sitä tänään oikeaa ruokaa syödäkään, vai tyytyisikö voileipäpöytään Tanskan malliin.

Myöhemmin myrä alkoi uudelleen, tai lähinnä puuskittainen pohja-ahava. Laitoin toosankin päälle, mutta eihä sieltä tullut kunnon kuvaa miltaan kanavalta. Ulos katolle katsomaan, jossa antenni oli kääntynyt ihan väärään suuntaan. Se olikin isännän itsensä asentama, joten isäntä sinne myös könysi. Ja palasivathan ne kanavatkin - ihan käden käänteessä.

Että semmoinen päivä tänään.