oli pähkinä suussa. En tiedä, onko oravilla enää käpy suussa. Vaikka tuossa tontin reunassa on pitkä rivi korkeita kuusia, niin taitavat nämä lintulautaoravat syödä ainakin talvisin jalostetumpia eineksiä. Tikkakin on pitkin talvea vieraillut ahkeraan rasvapötköllä. En ole silläkään nähnyt käpyä nokassa. Eiväthän nuoretkaan enää suostu telttailemaan joku käpy selän alla. Jäljelle ovat jääneet vain kaltaisemme vanhat kävyt. Muistamme alkeelliset leirintäalueet ja soputeltan, jossa nelihenkinen perheemme mahtui kesälomareissullaan hyvin nukkumaan. Välillä tuli kuuma, yöllä kylmä ja toisinaan kastuttiin. Välillä pysähdyttiin jonkin sinisen viereen ja heitettiin virveliä. Eikä koskaan saatu mitään. Paitsi miesporukan Lapin - reissuilla. Eikä silloinkaan lohia. Ne ostettiin kotimatkalla naapurimaan lohikellareista. Niin niitä muitaakseni nimitettiin. Minä kirjoitin muistiin matkan vaiheita mustaan, vahakantiseen vihkoon. Yksi on jossain tallessa, mutta sen verran kuitenkin hukassa että se löytyisi vain sattumalta. Jonkin muun tavaran etsimisen yhteydessä. Niin se on nykyisin kaikkein tavaroiden kanssa: kun etsin keittiössä tarvitsemaani vispilää, niin löydän sen pienen kauhan. Ja kun etsin sitä pientä kauhaa, löydänkin ison kauhan. Siinä se päivä meneekin rattoisasti etsivä-ei-löydä - puuhassa. Oliko se Sokrates vai Diogenes vai mikä antiikin viisas, joka etsi keskellä ihmistä palava lyhty kädessä. Minäkin vain esitän hölmöä, kun etsin jotain hilavitkainta, että pääsisi tekemään jonkun järkevän jutun. Joka jää sitten tekemättä, "kun tästä talosta ei sitten ikänäs löydy yhtään mitään, kun ei mikään ole sille kuuluvalla paikalla s-snamma!" Voi rauhassa vetäytyä sohvalle pitkäkseen uupuneena kaikesta etsimisestä ja hakemisesta.

Pitäisi kohta laittaa jotain sapuskaa. Tarvitsenkohan siihen vispilää tai kauhaa. Ovat varmaan tuossa kaapissa - tai jossain...