Meni pari  tuntia yläpihan siistimisessä.  Keväällä ilahtuu, kun vihreys valtaa maanpinnan talven jäljiltä.  Juhannuksen lähestyessä lievästi vihastuu, kun huomaa kätkeytyneensä viidakkoon.  Sain komennettua itseni kitkemään ja saksimaan yläpihan eteläpäädyn juuri kukkimaan alkavaa vuohenputkistoa ja pensastoa.  Viikatetta en uskaltanut käyttää siilien takia.  Kaksi piilottelijaa olisikin ollut vaarassa.  Sain esiin myös ison kiven, jonka päällä lepää kirjasinmetallista valamani naispatsas.  Kissakin kävi haistelemassa patsaan ja muutenkin tarkasti työni laadun - työnjohtajan ominaisuudessa tietysti.  Itse ei kylläkään tee mitään.  Eilen järjestelin pihan betonipatsaat uuteen oordninkiin - naisia nekin ja ihan nakuna.  Ne halusivat tällä kertaa kokoontua ryhmäksi vähän vaihtamaan mielipiteitä.  Vuosi sitten ne olivat saaneet toisistaan tarpeeksi ja kaipasivat omaa rauhaa.  Ei silti, on siellä jokunen miespatsaskin, mutta niitä ei lasketa.  Yhdelle samoin betoniselle ja julmetun suurelle ukonpäälle liimasin jokin aika sitten lahokannosta irroittamani oksat sarviksi otsaan.  Ukonpään julmaan ilmeeseen ne olivat ihan passelit ja siitä tuli "haavoittunut piru", kun tussasin punaisella sarvien juurista pursunneen liiman.  Semmoista räpeltelyähän tämä homma tahtoo olla, mutta eipähän siitä mitään maksetakaan, eikä ole tulos- tai -ulos paineita.  Kun on valmiiksi ulkona - monin tavoin, kuten lukijakin varmaan on huomannut.  Tahi sitten ei, jos ei ole yhtään lukijaa.  Käyn kyllä tarkistamaan viimeistään ennen sängytystä.