Varustauduin eilen illalla kotikatsomoon nauttimaan teatteri-illasta.  Oli luvassa ihan kotimaista tuotantoa aasta ööhön.  Jorma Heinonen, KSML:n tv- ja kirjallisuuskriitikko, oli sen ylistänyt maasta taivaaseen. Varasin aladoobilla eli maalaishyytelöllä katettua ohraleivän siivua käden ulottuville ja varauduin kultivoituneeseen kulttuuri-iltaan.  Hyvä, etten sitonut solmiota kaulaan. Hävetti vähän tuo maalaishyytelökin. Olisi pitänyt olla vähintään kaupunkilaissellaista.
No, alku oli vähän epäuskottava. Kerrankos alut ovat vaikeita. Hukkuneelle miehelle annettiin leikisti elvytystä ja elävälle naiselle yritettiin kehitellä lopun elämän kestävää surua ja ahdistusta. Sitten näytettiin minuuttikaupalla miehen profiilia autoa ajamassa urbaanissa ympäristössä. Ei siis mikään maalaiskomedia vaan ehta aito urbaanimelankolia. Oli oopperaa pleipäkkinä suutaan aukova, sureva nainen ja hänen äärisivistyneet vanhempansa. En tiedä, oliko Ryhänenkin asetettu flyygelin ääreen nykytaiteen museolta näyttävään edustuskotiin  laulamaan tahallaan epävireisesti, mutta siinä tuntui kiteytyvän näytelmän loppukin meno.  Replikointi kuin Kaurismäeltä, joka tuntui tässä jutussa ainoastaan koomiselta, uskomattoman läheisiä ihmissuhteita joissa kaikki katsoivat ja puhuivat toistensa ohi, tuijottavia katseita tarkoituksena esittää syvää kiintymystä ja himpula hei sekä kanavan vaihto.

Maalaishytky oli hyvää. Ei siis ilta mennyt ihan pilalle. Hyvä, että edes Heinonen nautti korkeasti sivistyneen kansanosan ihmissuhdesiirapista.