Ei ainakaan tänään, vaikka olimme kaikki ihan paljaan auringon alla:  ehjin luin tulimme lopulta sisälle.  Tosin en minäkään arvannut ruveta kauheasti ponnistelemaan, ettei olisi reisi- tai leukaluu halki taikka poikki räpsähtänyt moisen lämpöaallon kourissa.  Ja huomenna keli sen kuin hurjenee:  hellelukemilla uhkailee. 

Tosin kissalle kannoin syömisiä muutaman kerran, kun se ei malttanut edes syönnin vertaa poikkeamaan sisätiloihin.  Opin uuden kissankielisen sanankin.  Ensimmäiseksi aamulla, ulko-oven avatessani Kulkuri vilahti paikalle ryhtyi tuijottamaan minua tiukasti silmiin naukuen ulkoportaalla istuen hyvin vienosti;  ikäänkuin kissanpentu emänsä maitoa halutessaan.  Yleensä se juo janoonsa vettä, mutta aika ajoin se innostuu hylamaidosta.  Nyt oli maidon vuoro, vaikka vettäkin olisi ollut tarjolla.  Piti sitten hetken aikaa esittää kissaäitiä.  Monena mies eläessään, kuolleena ei ole sitten mihinkään mainittaviin urotöihin.  Joihin lasken erilaisten eläinten syöttämisen. mieluummin tiikereitä pienempien.  Tosin saattaisi se tiikeri tai leijonakin vaisusti naukaista, mutta luulisin sen tarkoittavan, että se tarkoittaisi suomeksi tuoretta verta.

Katsoin muuten päivällä dokumentin, jossa luontoa kuvaava aviopari oli viettänyt Afrikassa kolme vuotta seuraten Legadema-nimisen leopardin kehitystä pennusta aikuiseksi.  Siitä kehittyi merkillisen lämmin ja läheinen suhde ihmisen ja eläimen välille, jossa ei kuitenkaan rikottu luontokuvaajan eettisiä säännöksiä.  Prologia seurasin lähes vesissä silmin, niin liikuttavan onnellinen oli loppu.  Eikä ollenkaan sellainen tyypillinen, jossa lopuksi kaikki syövät toisensa ja kuvaajan leski pakenee Afrikasta arvokas filmi mukanaan.

Mies on vanhetessaan pullataikinan kaltainen, välillä pullistelee yli laitojen,  mutta kun vähän pintaa tökkää, niin puhti katoaa yhdessä pihauksessa.

En minä tietenkään, mutta ne muut.