Poika yritti vislata, mutta huultan välistä tuli pelkkää suhinaa.  Hän ei oppisi ikinä.  Niinpä hän tyytyi huutamaan ikkunan alla:
- Pirki, tuu ulos!
Seurantalon yläkerran avoimesta ikkunasta kurkkasi Pirkin äiti.
- Pirki syö just, oota vähän aikaa... tai on täällä ruokaa sullekin, pottuja ja suolamuikkuja.
- Emmää, oottelen täällä.
Poika istahti kulunaille betonirapuille.  Rantaan johtavan kapean tien toisella puolen oli Rauma-Repolan vihreäksi maalattu, kahden perheen talo.  Pikkuveli leikki vuotta nuoremman serkkutyttönsä kanssa hiekkalaatikolla.  Raksu-niminen lassie hoiti uutterasti paimenkoiran tehtäväänsä:  Louskutti leukojaan kanalaumalle, joista joku pyrki välillä koiran määrittämän sallitun alueen ulkopuolelle.  Kerran yksi onneton oli onnistunut karkaamaan.  Raksu toi sen takaisin kehään hampaillaan kaulasta roikottamalle.  Kana vain sattui siinä samalla tukehtumaan.  Seurauksena siitä pojan isä oli antanut Raksulle aivan kamalan selkäsaunan. Sitä katsellessa pojan mahaa oli vääntänyt ja hän oli pelännyt, että koirakin kuolee siihen paikkaan.  Ei se kuitenkaan kuollut, kun sillä oli niin paksu turkki - ja se oli muutenkin kova ulisemaan ihan ilman aikojaan tai ainakin aina silloin, kun se tapasi hyvän tutun. 
Välillä Raksu vilkuili Karia ja Tupua.  Niitäkin se paimensi, etteivät menisi portista tielle tunnottomuuksissaan.  Nelostie kulki kirkonkylän läpi siitä ihan läheltä ja autot huristivat pölypilviä nostaen tuhatta ja sataa.  Tien ja seurantalon välissä oli jalkapallokenttä, jonne pieni ja vikkelä Ikosen Kalle oli tullut palloineen helisyttelemään metalliverkkoista jalkapallomaalia.  Oikein sisuksissa sytkäytti mennä mukaan, mutta nyt hän ei kerennyt.
Pirki loikki portaita alas pitkine rimppakoipineen puoliksi syöty limpunsiivu kädessään.
- Saat haukata palasen.
- Emmää mikään koira oo.  Vie Raksulle, vaikkei se syyvä kerkee, kun sillä on kanat ja kersat hoijossa.
- Lähetään uimaan.
- Eikun ensin teikkaa, sitten uimaan.
- Emmä tiijä... ei mulla oo rahaakaan.
- Pyyvä isältäs tai mää meen pelaan palloo Kallen kanssa.  Markku ja Jaskakin tulee varmaan kohta.
- No oota, mää pyyvän isältä, jos sillä olis.
Pirki kipitti kiireesti jyrkät raput yläkertaan.  Aurinko paistoi jo aika kuumasti.  Oikeesti teki mieli uimaan eikä paahtavalle kentälle, mutta kaikkein ekaksi piti saada se kolmekymmentä markkaa.  Sillä rahalla saisi jäätelötötterönkin, mutta pojalla oli nyt muuta mielessä.
Pian Pirki palasi oikea käsi nyrkissä.
- Saitko?
- Isä oli hyvällä päällä, kato.
Poika kurkkasi tytön kapealla kämmenellä kullanvärisinä kiiltäviä kolokoita.  Noilla sen saisi.
- Mennään lyömään autotallin oveen. 
- Pelataan sitten äkkiä.  Kun on kuuma ja mulla on uusi uimapukukin.  Näät sitten.
Pirki oli piilotellut vasenta kättään selän takana.  Hän vilautti pojalle vaatenyytin tapaista.  Vaate kuin vaate, poika mietti ja lähti edellä omaan pihaan päin.  Kari ja Tupu katsoivat poikaa vähän arkaillen:  Olivat eilen illalla syöneet kahdestaan hänen melkein täyden Ruusu-konvehtirasiansa.  Hän oli sentään ostanut sen omilla tienesteillään kastelemalla äidin ryytimaata.  Piti raivota ihan itkuun asti.  Nyt jo vähän naurattikin, kun muisti niiden suklaaseen töhriytyneet naamat ja säikähtäneet ilmeet.  Hän yritti kuitenkin olla vihaisen näköinen ohittaessaan kakarat.
Pirki kiirehti lyömään ensin.  Kolikko ei kimmonnut kunnolla autotallin paneloidusta ovesta vaan putosi melkein oven eteen.  Pojan oli liiankin helppo lyödä kolikko itselleen.  Aivan selvästi Pirki oli vain pelaavinaan.
- Lyö kunnolla.
- Mä söin vasta, emmä jaksa.  Ota nää rahat, mä häviän kumminkin.  Ja saat pikemmin ostettua sen Apulehtes, vai Teksvillerinkö meinasit?
Poikaa suututti.  Semmoista se oli aina tyttöjen kanssa:  Ei ne osanneet eikä halunneet pelata, ei ne osanneet peipata pallon kanssa, ei ne osuneet mailalla palloon, ei ne...  No, Pirki oli kyllä hyvä juoksemaan, melkein yhtä nopea kuin poikakin.  Ja oli hän pari kertaa leikkinyt Pirkin kanssa paperinukeilla rosvoa ja poliisia.  Tosin Pirki oli painanut tyttö- ja poikanukkien suita ja mahoja vastakkain.  Jotain painikilpailua tai semmoista suukopua.
Poika tuijotti kolikoita tytön ojennetussa kädessä.  Jos hän kieltäytyisi, Pirki voisi tehdä saman tempun kuin Honkolan Seppo.  Se oli tarjonnut pojalle markkaa - ihan huvikseen, niin hän sanoi.  Ja heitti kolikon jokeen, kun ei kerran kelvannut.
- No, anna tänne.  Kun on kerran tommonen hätä uimaan.  Mä vien nää rahat sisälle, etteivät putoo.
- Sä oot mukava.  Mää meen eeltä rantaan.
Poika juoksi sisälle suoraan yläkertaan, laittoi kolikot penaaliin piiloon, vaihtoi uimahousut jalkaan, loikki takaisin alakertaan huutaen äidille menevänsä Pirkin kanssa uimaan laivarantaan.
- Älä sitten ole liian kauan vedessä, ettei tarvii viettää loppupäivää viltin alla hytisten.  Millähän sinuunkin saisi vähän lihaa luitten päälle.
Poika kurkkasi keittiön ovesta.
- No jos Rekolan Ville tois taas sen kolmen litran maitohinkin ja pullapitkon `vain liian laihan Matin käyttöön´.
- Meetkös siitä soittelemasta, luuviulu.
Äidin äänessä oli yhtä aikaa harmia ja naurua.

jatkuu...