Huomenna on varjonovellikko, mennään Nörtin residenssiin lukemaan kuolemattomia sepustuksiamme.  Koko ilta meni Karjunpää ja karmea kuolema - päättökirjoitukseen.  Väkisin vääntämällä sain sen loppumaan - ja se tuntui melkein harkitulta murhalta, vaikkei kukaan kuollutkaan.  Mutta novellihenkilöiden poistaminen ajatuksista ja alitajuisista suunnitelmista on melkein sitä.  Etten ikinä ajattele enää Karjunpäätä ja Susiluotoa, on se vaikea juttu.  Kysymyksessähän oli oikeasti pelkkä novelli, jota tosin rustasin vuoden päivät.  Ja näille sivuille en ole vieläkään kirjoittanut kahta viimeisintä osaa.  Ne lupaan julkaista, sillä tiedän, että kaksi ihmistä on ennenkin kysellyt lisää, kun on tullut yli kuukauden tauko.  Nyt on tosin tullut niin suuri väli, ettei edes norsu kykene muistamaan.

Voin vain kuvitella, minkälaisen aivomyrskyn kokonaisen romaanin suunnittelu ja rustaaminen aiheuttaa.  Etenkin, jos siinä sivussa pitää huolehtia vielä jokapäivän käytännön asioista ja leivän tienaamisesta.  Puhutaan paljon kutsumusammateista.  Useimmista niistä pääsee edes jonkinlaisen leivän syrjään kiinni, oli se sitten ranskanpullaa tai hapankorppua.  Mutta kirjailijaksi ryhtyvä tietää jo etukäteen, ettei viiden miljoonan ihmisen Suomessa pärjää, kuin vain ne kolme eniten myytyä.  Loput elävät päivätyöllään, apurahoillaan, kirjastokorvauksillaan, kansalaisopistojen tuntitaksoillaan tai sekamiehen palkoillaan. Että Ezikoiselle paljon terveisiä, yritä nyt kumminkin rustata sitä seuraavaa. Sympatiani seuranasi!

Itsehän ovat vakkansa valinneet, mokomat lahjakkuudet.  Helppoa on meillä hölmöimmillä harrastajilla, kunhan annetaan palaa.  Ja kun kaksikin kommentoi, niin tuntuu se niin hyvältä.

Näillä sivuilla se vuorovaikutus lipoo sielun pintaa.

Ceterum censeo:  Nörtiksi nimeämäni ystäväni on niin monipuolinen jeppe, että nimitykseni ei tee hänelle oikeutta: on se sentään rakentanut pari savusaunaa, hiihtänyt kaikki suomen ladut lähes puhki ja viimeksi rakentanut (olikose)kahdeksankulmaisen ateljeen vaimolleen.  Vieläpä talvilämmitettävän, jonka lämmössä huomenna luemme tuotteitamme, herkuttelemme, väittelemme ja mitä kaikkea!  Elintärkeitä ovat ystävät.  Melkein tärkeämpiä, kuin jokapäiväinen leipämme, ja anna meille anteeksi... anteeksi, nyt meni jargoniin.

Hyvää yötä.