ovat huonekalut paikoillaan eli niin kuin haavellut olin.  Meni vain siinä suunnittelussa (tekosyy aloitekyvyttömyydelle) turhan kauan.  Vielä kymmenen jälkeen onnistuin hilaamaan sen viimeisenkin kaapin paikoilleen liukkaan maton avulla.  Ei se voima, vaan tekniikka.

Nyt voisi pään vähitellen vallata nuo jouluasiat: herätä aamulla valmis ohjelma päässä ja pakottaa sitten itsensä toimintaan välttäen ohilyöntejä ja laiskiaiskohtauksia.  Joulustahan ei tule yhtään mitään, jos ei kehitä paineita edes sen vertaa, että pilli viheltää.  Perussiivoustakin varten pitää luoda sellainen positiivinen pahatuuli, jonka turvin lievällä ryskämeiningillä hoidetaan imuroinnit, lattianpesut, hämähäkin seitit, samalla välttäen juuttumista yksityiskohtiin, jotka voivat raunioittaa erinomaisetkin siivoussuunnitelmat. Siivoaminen on raakaa sotaa, jossa mies antaa kaikkensa moppialttarille; kaiken, paitsi henkensä.  Sillä pitäähän ne matotkin kantaa takaisin sisälle.  Toivottavasti tulee sen verran lisälunta pihaan, että voi ne pölyiset ja kissankarvaiset matot levittää vitivalkoiselle lumelle ja hakata niistä kaikki synti pois rottinkipiiskalla samalla purkaen omia agressioitaan hengitys höyryten raikkaassa talvisäässä.  Mikä nautinto onkaan levittää mattoarmeija talviraikkautaan huokuen mäntysuovalla tuoksuville parketeille (oik. vinyylille).

Ja mikä nautinto onkaan palkita raskaan siivoustyön tekijä purkillisella kylmää olutta.  Löhötä vanhalla sohvallaan ajatuksettomassa tilassa samalla tavoin kuin muinainen luolamies heiteltyään risut ja männynkävyt huit hittoon jaloista pyörimästä. 

Ja jossain takavasemmalla luolatar yrittää salaa edes vähän asetella sitä luolaa asuttavan näköiseksi.  Kukkia, pitsiliinoja, kynttilöitä ja muuta krääsää.