Ei tosin vielä, mutta kohta...  Äsken vielä piha suorastaan ylikuumeni taivaan tulisesta mollikasta.  Ja samaan aikaan etelän suunnasta hiipi sinisenmusta pilvien eturintama uhkaavan hiljaisena yli taivaan rajan.  Harakat juttelivat keskenään vaahteran suojassa hieman levottomin äänenpainoin aavistellen sään muutosta.  Kissa makoili reporankana auringon läikittämässä ruohikossa, vain hännän pää ilmaisi hiljaa liikahdellen syvää mielen rauhaa ja filosofista asennetta piittaamatta lähes karvoja kärventävästä poltteesta.  Ei pidä pienistä valittaa, sillä onhan sillä nyt kesä - vielä.  Tulee aika, jolloin pitää tassuja lumen seasta nostella kylmän niitä kärvistellessä.

Mutta ei vielä, ei sentään ihan vielä.  Ja vaikka kohta vettä ropsauttasi, niin onhan räystään suoja metrin päässä ja pöydän alus parin loikkauksen etäisyydellä.

Odotusta ilmassa.  Ihmisetkin siirtyvät sisätiloihin jäätelöt syötyään.  Melkein kerkesivät sormille valua.  Jäätelö ei kissalle kelpaa, ei edes maito.  Kun raikasta sadevettä on riittänyt juomisiksi koko kesän ajan.  Talvella sitten Hyla-maitoa...

Taitaa kumminkin pilvirintama väistää Päijännettä ja purjehtia kukkuloiden länsipuolitse - kuten eilenkin.  Onhan se tänä kesänä kerennyt meidänkin tontillamme pahojaan tehdä kaataen muutaman vanhan koivunkin katkoen sähköjä ja aiheuttaen alanaapurillekin lähes tulipalon ja sydämen tykytyksiä meille muillekin - vanhoille ihmisille.

Mutta eihän se ikää katso, samalla mitalla viskoo nuoria ja vanhoja- se tunteeton ukkosen jumala!  Ja sähköyhtiön urakoitsija käynyt konkelot korjuuseen sitten, kun on kiireiltään kerennyt.  Ammattinsa osaavia he olivatkin.