Tänään oli kiva siivota eilisen myräkän loppujälkiä. Ulos mennessä alas leijaili rauhallisia lumirättejä, se oli höttösen kevyttä ja keli muutenkin nollan leppeää. Hetken kuluttua auringon valo kirkasti jo muutenkin valkean maiseman, talitintit sirkuttelivat ja oravakin tuli häntä vipattaen kysymään jotain pureskeltavaa. Kaiken olivat nälissään syöneet. Piti sisältä hakea siemenpussi ja rasvapötkö. Jääkaapista kaivelin kaiken epäkurantin ruokatavaran harakoiden mieliksi. Nekin ovat oppineet fiksuiksi: eivät räkätä eivätkä melskaa, vaan pitävät muina miehinä vahtia isojen kuusien suojasta. Pihan puolen ikkunasta voi seurata niiden partiolentoja ja puhdistumisoperaatioita kuusaman oksien alla.
Tintit, varpuset ja orava odottelivatkin jo tarjoilijaa ruokapaikan tuntumassa orapihlajien piikikkäässä suojassa. Orava onkin puoliksi kesyyntynyt. Se päästää ihan metrin päähän, ennenkuin väistää hieman kauemmaksi. Onneksi se tajuaa kissamme vaarallisuuden: Kulkuri on hieman Kurrelle kateellinen sen hännästä, vaikka oma onkin vähintään yhtä komea ja tuuhea. Lintuja pyörii kesät talvet pihassa niin paljon, etteivät ne jaksa Kulkuria hirveästi kiinnostaa. Mitä nyt joskus urheilumielessä bongailee.

Tiekin oli myöhään edellisenä iltana aurattu, joten piti nekin liepeet kolata pois. Aurinko paistoi jopa lämmittäen. Räystään jääpuikot kiilsivät valossa tiputellen vesipisaroita hankeen. Ei siinä puhtaassa valkoisuudessa pystynyt ajattelemaan pienintäkään tummaa mietettä. Tuntui kovin mukavalta elää tätä hetkeä.