Ollaan nyt sitten vaimon kanssa niin maan perusteellisen leuhkoja - tai ainakin otettuja.  Kun saimme kuvamme lehteen.  Parempi sentään myöhään kuin ei ollenkaan.  Ihan oikea haastattelu ET-lehdessä, jossa on kaikenlaista viihdykettä ja asiaa lähinnä työuransa päättäneille olennoille.  Voi lukea tänään 1.9. ilmestyneestä numerosta.  On siinä muitakin hyviä juttuja, joten kannattaa nuorempienkin ostaa.  Sillä äkkiäkös itse kukin vanhenee, eikä pysty juurikaan muuhun kuin tiirailemaan värikästä ET-lehteä!  Ainakin niille, jotka eivät enää muista, miksi miestenlehtiä katsellaan tai niille, jotka lopulta tajuavat kuninkaallistenkin käyvän vessassa.

Jos haastattelu olisi tehty vähän aikaisemmin, esim. puoli vuosisataa tai silleen, niin olisimme varmaan komeilleet Nuoret Leijonat - lehden etukannessa.  Siis mikäli sellainen lehti olisi ilmestynyt ja jos olisimme tehneet jotain merkittävää, edes silloin kun vielä pystyimme.

Tosin en nytkään ollut tehnet mitään merkittävää.  Jutun aiheena oli ainoastaan se, että jotkut vanhatkin rupeavat bloggaamaan ja vielä nauttivat siitä.  Onneksi haastattelija ei kysynyt mitään seksielämästämme. Se tosin aloitettiinkin jo paljon aikaisemmin.  Onneksi! Tosin väitöskirjakin on kuulema tekeillä, joten onnea vaan.  Ei siis siitä seksin aloittamisiästä.  Jota en olisi kertonutkaan, vaikka hyvin muistankin.  Aluksi se... ai niin, eihän minun pitänyt.

Haastattelu tehtiin tosin jo talvella ja kuvaaja tuli sitten kevätkesästä, jolloin pihalla oli jo vihreääkin eikä pelkästään paria harmaapäätä.  Eläkeläislehdeltä melkoista riskinottoa, sillä tuollaisellla viiveellä olisi hyvin voinut olla vaarana laittaa jutun perään pari ristiä merkiksi hiipuvan ajan rajallisuudesta.

Ei silti, kuten kuvasta voi todeta, niin vaimoni näyttää vielä melkein uudelta.  Hänestä tulisi vielä ihan hyvä Harmaa Pantteri, joka viettelisi mennen tullen niitä nuoria ja karjahtelevia leijonia.  Sen kumminkin estää muuan pahasti rapistunut vanha urosharja, joka osaa vielä murista syvällä rintaäänellä näennäisen vakuuttavasti - ainakin omasta mielestään.

Niin, että turha on yhdenkään koiraan ruveta reviirimme rajoja kiertelemään.  Enhän henk.kohtaisesti  ole kovin vaarallinen, mutta Kulkuri on aika näpeä napauttamaan liian innokkaita nimikirjoituksen metsästäjiä näpeille.  Se yksityisyys, nääs!  Ei tullut kissa edes valokuvaan, vaan häipyi pusikoiden varjoihin.  Kun ei siinä ole linssiluteen vikaan.  Paitsi milloin joku ihailee sen komeata häntää.  Sen verran omahyväinen sekin on.

Itse asiassa edellinen varoitus toimii samoin tavoin, kuin teeveen julkaisemissa tekstiviesteissä jossain taajamassa vaeltavista karhuista:  paikalle kerääntyy välittömästi satamäärin karhubongaajia.

Pitäisi varmaan perustaa tuohon tien penkalle oma makkarakoju nälkäisille Liisafaneille.  Niin, ja onhan edellisellä sivulla lisäksi tämän kuopiolaisen Liisan vastaavanlainen haastattelu.

Onkohan hänen ukkonsa varautunut haulipanoksin vai kahvimukein bongareiden saapumiseen?

No, leikki leikkinä ja loput blogissa!  Jos osaan ja jaksan tai viitsin.