on tämä Suomen sään vaihtelevaisuus ja vuodenaikojen kontrastit.  Vuorollaan jokainen pääsee valittamaan juuri k.o. henkilön persoonaan, työhön, terveyteen tai vapaa-aikaan sopimattomasta säätilasta.  Paras sää vallitsee silloin, kun sitä ei huomaa eikä siitä muista puhua.

Juttelepa säästä kevyesti tai tyhjentävästi jossain Afrikassa, jossa puolet vuodessa lämpötila jollottaa neljässäkymmenessä.  Tai sadekaudella tulee joka päivä taukoamatta vettä sellaiset puoli metriä.  Puhu siinä sitten fiksusti ja pohdiskelevasti huomisen keliä.

Täällä Suomessa sen sijaan voi tuntikin vierähtää rattoisasti naapurin kanssa pohtien sitä, että leikkaisiko nurmikon tänään vai odottaisiko sitä sadetta huomiseen, että voisi sitten jättää leikkaamatta.  Ja haukkua samalla Ilmatieteen laitoksen pataluhaksi siitä, että eilenkin satoi kaksi tuntia, vaikka se lupasi vain pienen kuuron.  Taitavat olla sokeitakin siellä.

Eikä säästä puhuminen ole tietääkseni aiheuttanut ainoatakaan perhe- tai sukuriitaa, ei veljestappoa tai isänmurhaa, vaan kaikki ovat saman veroisia sään ennustajia.

Paitsi se yksi sammakko oli kyllä yliveto.  Näyttelikin telkussa niin hyvin, että kukaan ei jälkeen päin muistanut, mitä se oli sanonut, vai oliko sanonut mitään.  Siitäkin aiheesta käytiin monia ystävällismielisiä väittelyitä.

Minusta sen kesäennustukset osuivat täysin kohdalleen noin yhden kuukauden tarkkuudella.  Aika hyvin sammakolta.  Osaisipa se Ilmatieteen laitoskin.

Mitähän se on ensi viikoksi luvannut?  Taytyy katsoa uutiset.

Orapihlajien raivaus kuuluu sarjaan ´älkää yrittäkö tätä kotona!´  Mutta meillä ei kukaan muu tätä tee ja muualla en edes maksusta.  Tosin lähinaapurit eivät aitaansa päästäisikään moiseen kuntoon.

Pääsin taas vähän pitemmälle urakassani.  Tosin oikean käden selkämys on täynnä piikin jälkiä, vaikka yritinkin olla varovainen.  Keskisormi on suorastaan kipeä (pipipuhallusta kaivataan).  Päivä oli tosi kuuma, tosin orapihlajien varjossa jotenkuten pärjäsi.  Elikoillekin piti lisätä runsaasti vesivarastoja eri puolille pihaa.  Siilitkin kävivät laplattamassa pikku kielillään siestankin aikaan, samoin kissa, joka lepäili lähes koko päivän roskapöntön takana pajunvarsien ja kuusenpoikasen alla.  Se muuten syö varmasti tuplaten sen, mitä talvella.  Ulkoilma nälättää.

Saatiin taivaaltakin vettä, mutta eipä se juuri ilmaa raikastanut.  Tarkenin grillata broileria, jota söimme tomaattien toimittaessa perunoiden virkaa.  Ei jaksanut kumpikaan ahmattia esittää, lihaa jäi pariksi syömäkerraksi ja vielä leivän päälliseksikin.

Ei voi juoda kovin paljon mehua, eikä muutakaan.  Huomenna, kun orapihlajan piikit pistävät muutamaan strategisesti tärkeään kohtaan, niin äkkiä rupeaa vuotamaan.  Vai pitäisikö juoda kunnolla.  Niin, että jos vuotaa, niin ei vuoda kuiviin, vaan jotain juomaa jää vielä pissittäväksi luonnolliseen tapaan.

Mikään ei ole mukavampaa, kuin pissiä iltahämärissä oman pihan puskaan (ei kuitenkaan siihen, missä kissa makaa).  Silloin tuntee olevansa isäntä omassa talossaan.  (Huomio on Putkimiehen filosofisista opeista.)  Talvella moista ei voi harrastaa, kun puut ovat riisuuntuneina ja lumeen jää rumat jäljet.

Hulluilla on halvat huvit! Ei maksa mitään, mutta yritäpä samaa torilla.  Tulee äkkiä hintoihinsa.

Joku kirjoitti kirjan tuolla otsikolla noin kahdeksankymmentä vuotta sitten.  Itse olen paljon vaatimattomampi ja huikeita sfäärejä tavoittelematon, kun kerron taistelustani orapihlajia vastaan.

Kun muutimme tähän taloon ja tälle tontille melko tarkkaan kaksikymmentä vuotta sitten, niin suurimpia ongelmia olivat villiintyneet orapihlajat.  Tien varressa ne vielä menettelivät, varsinkin kun samana kesänä tulivat tien leventäjät, koska liian kapeana tänne ei olisi sopinut edes paloauto.  Emmehän me olleet siihenkään mennessä polttaneet kuin tupakkaa ja pari juhannuskokkoa.  Tosin jatkoivat ne samat instanssit tietäkin niin, että työmatka lyheni kahdeksastasadasta metristä viitensataan.  Se oli merkittävä säästö, varsinkin aamun tärkeinä minuutteina.  Sen ansiosta kerkesin usein melkein täsmälleen työmaalle niin, etten saanut potkuja ennen aikojaan.

Mutta niistä orapihlajista.  Talon päädyn eteläpuolella kasvoi täysin ruokkoamaton orapihlajahirvitys:  neljä metriä korkeana, alaosiltaan kuivana käkkäränä, jossa parsinneulan terävät piikit sojottivat oksistossa viiden sentin välein.  Eikä sitä neljän metrin syvää rutikuivaa tihentymää pystynyt leikkaamaan kuin oksasaksilla, pala palalta.  Vähitellen pääsin tunkeutumaan pensaiden juurelle sahaamaan varsinaisia maasta kasvavia varsia poikki.  Mutta nekin olivat niin sitoutuneet ylhäältä niin tiiviisti toisiinsa, että hiki päässä ja parsinneulan pistoja täynnä niitä sai repiä irti.

Teininä olin näytellyt koulun juhlassa prinssi Florestania, joka tunkeutuu tiheikön läpi suutelemaan prinsessan hereille.  Suutelo otti koville, vaikka prinsessa oli hyvinkin kaunis ja jopa mielitietty,  mutta oikea todellisuus oli tosi kamala.  Orapihlajan pisto tahtoo vielä tulehtua niin, että taiston jälkeen olin pari viikkoa kuin tulirokossa.

Tänään tajusin, että samainen pusikko oli parissakymmenessä vuodessa jälleen villiintynyt.  Helteen ajamana menin varjoisaan pusikkoon kuikkimaan ja katselemaan raivaten samalla varovasti kuivia ja piikikkäitä oksanpätkiä.  Hetken päästä piti hakea oksasakset ja laajentaa samalla toimenkuvaa.

Urakka ei ole onneksi läheskään yhtä paha kuin aikoinaan.  Pelkällä reilun tunnin harrastustoimilla sain raivattua ihan kunnon aukon pusikkoon niin, että siiliä ja kissaakin suuremmat otukset pääsevät siitä kulkemaa ilman ihoreikiä.

Huomenna aion jatkaa.  Täytyy vain laittaa kunnon tossut jalkaan, sillä yksi piikki kerkesi melkein puhkaista päkiän.

Pitäisi yksi herkullinen lihakin grillata, joten huominen ohjelma onkin siinä, niiden elikoiden rutiinisyöttämisien ohella.  Näine hyvineni painun petiin, jossa vaimo jo muhii.

Kävimme peräti kylässä esikoisella.  Kissa jäi kotimieheksi pihaa vahtimaan.  Ajoimme menomatkan hiekkaisia pikkuteitä, joka on matkaltaan hieman lyhyempi kuin asfaltteja pitkin kaupungin kautta.  Mutta keskinopeuden ollessa tuollainen 50km/h, niin ajallisesti matka on pitempi.  Muutenkin tulee ajeltua hissukseen - tietysti nimismiehen kiharoiden vuoksi - mutta mukava on katsella hienoja näkymiäkin eli vanhaa maatalouskultturin leimaamaa seutua.  Osin tiekin on niin kapea, että kuorma-auton tullessa vastaan joutuu hiljentämään minimiin melkein penkan reunalle.  Autoon on myös totuteltava erilaisissa tieolosuhteissa, sillä vaihteistojen välitykset, ohjattavuus ja auton kokonaiskäyttäytyminen yleensäkin vaatii oman oppiaikansa. 

Vein syntymäpäöivälahjaksi Virossa puusta veistetyn karhun, kokeus n. 35 cm ja tummaksi petsattu.  Oli taitavaa työtä eikä kovin hinnakas.  Kahvin kanssa saimme rahkapiirakkaa vaniljakastikkeella - mieliherkkuani.  En silti jaksanut kuin yhden palan, kai helle vaikutti ahneutta vähentävästi.

Viikon jonglööritempun teki esikoinen, kuopus sylissään, istuessaan terassin reunalla muovituolissa.  Takajalka petti tuolinrämässä ja siitä taaksepäin ratkesivat päistikkää.  Onneksi eivät pudonneet kivikkoon, pikkuinen kuopuskaan ei tajunnut kupsausta, ei edes itkemään puhjennut.  Muoviset puutarhakalusteet pitäisi kieltää lailla, ne näyttävät roskalta ja ovat myös roskaa ja ongelmajätettä.  Onneksi täällä kotona ei moisia ole.

Olihan se vilkas iltapäivä, piti seurata uusia gerbiilejä, jotka pojista vanhin oli hankkinut yhden kuolleen tilalle.  Hautajaiset olivat olleet koruttomat ja muutenkin säälliset ja uudet siimahännät oli hankittu parin päivän kuluttua, ettei jäljelle jäänyt gerbiili olisi yksinäisyytensä menehtynyt.  Vilkkaina ja hyvinä kavereina ne leikkivät terraariossaan, vai miksi niiden maailmaa sanotaan.

Viiden vanha (muistaakseni) keskimmäinen on ilmeisen taitava piirtäjän alku.  Kirjoittelee jo mainioita romaaninalkuja ja kauppalappuja.  Tosin niiden tulkinta vaatii korkeampaa tietouden tasoa, mutta tunnistettavia kirjaimia on runsaasti.  Haastoi minut jalkapalloonkin, mutta valitin päivän kuumuutta ja lupasin palata aiheeseen syssymmällä.

Vanhin pojista oli pumppaamassa ilmaa isoon uima-altaaseen pesten sitä sitten ensin letkulla ja lopuksi uimavettä altaaseen parisen  kuutiota.  Siinä kaikkien ympärillä touhutessa letku pääsi tietysti karkaamaan ruiskuttaen vettä sinne tänne ja varsinkin tänne.  Oikeastaan vaimo taisi kastella jalkansa pahiten, mutta sehän oli vain puhdasta vettä, joka kesäkuumalla vain virkistää.

Lopuksi sitten - ennen kotiin lähtöä - ryyppäsimme.  Tosin vain mehua, vaikka valitinkin miniälle, tämän kysyessä vahvuuden sopivuutta, että vodka voisi vähän terästää.  Ei miniä terästänyt, olinhan autolla. Leikki leikkinä.

Kyselin lähtiessämme seuraavia syntymäpäiviä.  Syksymmällä on vanhimmalla pojista.  Uskomatonta, hän menee jo yläasteelle ja vielä samaan kouluun, jossa vietin lukioajan.  Että teit pappain astumaan.  Kerroinkin, noin niin kuin alustukseksi, pari tarinaa Viitaniemen koulusta ja sen aikaisista tapahtumista.

Kotimatka olikin paljon nopeampi ja kuumenpi pitkin asfalttia.  Tuli taas todistettua, että moottoritie on kuuma!

Pihaan ajaessamme kissa vääntäytyi varjosta roskiksen takaa unisen oloisena.  Vartijan homma on kovin raskasta.  Sitä piti jäädä hetkeksi rapsuttamaan palkkioksi hyvästä työstä.

Sitten sisälle kahvinkeittoon!

En lisännyt eilen illalla pähkinöitä pihan roikkuvaan syötinhäkkyrään ja aamulla oli orava pahantuulisesti katkaissut narun kostoksi.  Kohta koko hökötys on risana, ei ollut ensimmäinen mielenosoitus.  Että osataan sitä täälläkin päin maailmaa ilman sateenkaarikulkueitakin.

Muutama naakkakin on ottanut tavakseen vierailla pähkinäapajalla.  Pesivät puolen kilometrin päässä vanhan pappilan hormeissa.  Siispä niitä ei voi kyörätä pois eikä varsinkaan noitua, kun ovat papillisia lintuja.  Melko pelottomiakin ovat.  Pitää mennä aivan lähelle, jotta väistävät sivummalle.  Pari kertaa olen joutunut kuuntelemaan muutaman harakan ja parin naakan yhteiskonserttia, jota säestää vielä yksi varis kauempana.  On siinä musiikkikorva kovilla!

Aamu oli pilvisen hämärä.  Kissakin tuli ulkopöydälleen aamupalalle jotenkin väsyneen oloisena.  Varttitunnin rapsutusten jälkeen söi vähän raksuja ja oli sitten huomaavinaan jotain mielenkiintoista liikettä heinikon seassa.  Sinne painui hiipien vaanimaan.

Puolilta päivin avasin taas ulko-oven katsoakseni pihan tilannetta, kun kissa ryntäsi jolisten sisään.  Eikä sillä ollut edes hiirtä tuomisinaan, vaan se halusi lisää ruokaa.  Sitä sai, mitä tilasi.  Sen jälkeen olikin sohvalevon vuoro, nukahti pian täyteen uneen lievästi kuorsaten.  Pilvisenä päivänä voi nukkua univelkoja pois.

Äsken se siirtyi takanani olevan vaatekomeron alatasolle.  Sinne se menee silloin, kun  ei halua edes valon häiritsevän untaan.

Eihän sitä aina jaksaa pihaakaan päivystää.

Eilinen sade oli enää pelkkä aavistus, mutta ilma oli kuin haudutettu nauris.  Tummanpuoleisia pilviä nousi näkyville istuessani pihapenkillä silittelemässä kissaa.  Kostealla kädellä siitä irtosi runsaasti hienoa villaa.  Talviturkki oli irtoamassa, itselläni se on vielä jäljellä.

Pilvet hieman huolestuttivat, koska olin ottanut grillikyljen jääkaapista.  Niinpä viritin vanhan pallogrillini (ostettu pian tulen keksimisen jälkeen).  Aikeissa on ollut hankkia uusi, mutta ei ole vielä sattunut sopivaa kauppaa kohdalle.  Ja pärjäähän tuolla vanhallakin.  On grillattu kokonaisia broilereita ja muhkeita lahnoja ainakin 35 vuoden ajan.  Alkuperäinen ritiläkin vielä ehjä, joskin ohentunut.  Mielestäni ainoastaan hiilet antavat kunnon aromit lihaan.  Isot kaasu- tai sähkögrillit ovat isompia tilaisuuksia varten, ja meillähän grillijuhlat käsittävät kaksi ihmistä ja yhden kissan.  Muutenkin sellaiset vehkeet ovat kuin lentokoneen ohjaamoja kaikkine nippeleineen.

Lihat olivat jo nätisti kypsymässä, kun taivaalta joku alkoi viskoa isoja pisaran möykkyjä yllä olevaan lehvistöön.  Grillipaikka on talon päädyssä vaahteroiden ja matalampien pensaiden muodostaman katoksen alla, joten jatkoin kaikessa rauhassa.

Kauempana jyrähteli muutaman kerran sateen samalla yltyessä kaatosateen luontoiseksi.  Olin kuulevinani kissankin moukaisevan, mutta sateen ropina vihreään katokseen rajoitti kuuluvuutta.  Laitoin grillin kuvun kiinni, koska se sijaitsi vapaan taivaan alla ekä halunnut hiilloksen sammuvan ennen aikaansa.  Vaihtelin paikkaani muutaman kerran, mutta lopulta lehvästö antoi periksi sallien sateen tulla tyköni.  Paita kastui hetkessä, mutta vesi oli kuin vastalypsettyä maitoa ja vain virkisti.  Pakenin kumminkin sisälle laittamaan uudet perunat kattilaan kypsymään ja vaihdoin samalla kuivan paidan.  Kissa kiiruhti perässä sisällä.  Oli ilmeisesti pitänyt sadetta aiton alla, koska oli jokseenkin kuiva.

Katti jäi sisälle lepäilemään, kun palasin lihaa valvomaan.  Sade olikin jo loppunut ja aurinko paistoi muina miehinä.  Luonto höyrysi ja tuntui kesältä: tällaista sen pitää ollakin.  Pian lihakin näytti syömäkelpoiselta.

Kissakin vaikutti halukkaalta ulos, mutta ei sitten mennytkään, vaikka vaimo näytti sille ovet avoinna, että siellä paistaa taas aurinko.  Tajusin tietysti, että mistä kiikastaa. Leikkasin muutaman palan lihasta jäähtymään ja tarjosin ne hänen ylhäisyydelleen.  Kissa söi suorastaan ahmattina, jonka jälkeen ilmoitti NYT olevansa valmis ulos.

Niin olimme mekin valmiita sunnuntain aterialle, vaimo ja mä.

mut ei itke sydämein.  Tuli sade - ei niin rankka - illansuussa.  Kissakin tunnusti auton tarpeellisuuden menemällä sen alle suojaan.  Oli vielä komea auringonlasku ja sitten minuutissa veti ulkoilman syyspimeäksi ja katto rupesi ropisemaan.  Kissakin kävi kotona kääntymässä, tarkasti paikat ja poistui yövartijan tehtäviinsä.

Taisi Ilmatieteen laitos vähän erehtyä tällä kertaa.  Ei tänään pitänyt mitään sadetta tulla. Sitä vastoin niin monen rakastama pessimistimme, Malmin Polgara, toivoi jo varhain aamulla jotain tolkkua helteeseen, josta hänen monet vaivansa eivät yhtään tykkää ja noitui ainakin sinne Malmille kunnon myrää tai ainakin kunnon sadetta. 

Loitsu oli sen verran voimallinen, että se heitti mustat pilvet ainas tänne keskimaahan asti. 

Polgaraa en ole tavannut, mutta voin kuvitella hänet mustassa hiippalakissaan parvekkeellaan punaisen kissan säestäessä heittelemässä tulisia käskyjään Jyry Ukkoselle ja Salama Santerille ja vielä erikseen sille Kuuro Sateelle.  Niin, se Vinski tunnustaa selvästi punaista väriä, toisin kuin meidän Kulkurimme, joka on katsomukseltaan musta-valkoinen.

Ihan hyvän loitsun luki Polgara, vaikka meillä onkin tehokas viilennin talossamme.  Yleinen ilman puhdistus on silloin tällöin paikallaan, kuten on perhesuhteissakin.  Kunnon jyrinän jälkeen on yleensä hyvä hengittää, ellei ole henki mennyt.

Saattaa tietysti käydä niin, että Ilmatieteen laitos asettaa Polgaran ja hänen kattinsa pannabullan alle liian tarkasta ennustuksesta ja virallisen laitoksen häpäisemisestä.

Me, sinun ihailijasi, olemme kuitenkin varmoja, että EY-tuomioistuin vapauttaa sinut  siitä raipparangaistuksesta.

Eikä se nyt niin kauheasti satu, kirpaisee vain sen sata kertaa.