Ja peltikatto kolisee.  En varsinaisesti nauti siitä äänestä.  Onneksi on toistaiseksi pysynyt kuosissa.  Puutkin ovat tontilla käyttäytyneet siivosti, vaikka parin humalaisen ja yli-ikäisen koivun huojuntaa olen huolestuneena seurannut - ellei ole ollut liian pimeää.

Eilen sähköt katkesivat melkein kellon ympyräisen verran.  Kännykkäkin vaikeni.  Sen verran tuli viestiä sähköyhtiöltä, että poikki on valon tulo.  Kyselin siinä illan mittaan kynttilän valossa, että mitä äiti tekisin.  Silmät eivät jaksaneet muutaman luksin valossa lukea,  sanaristikoita yritin tehdä, mutta oli kovin vaikea niitä ristikon muutenkin pieniä ja huonosti piirrettyjä kuvia tulkita.  Muutama vanha radio lojuu nurkissa, mutta ei yhtään patteriversiota.  Kerran kävi autossa kuuntelemassa, mutta en sielläkään jaksanut kauan tyhjää nyhjätä.

Otimme vaimon kanssa puoliväkinäiset nokosetkin toinen silmä vahtien kynttilöitä.  Vaikka ne olikin hyvin suojattu, mutta elävä tuli on aina elävä tuli ja voi vallan villiintyä juuri silloin, kun silmä välttää.  Vähiksi kuluivat kynttilätkin, ennen  kuin valot palasivat nippa nappa ennen puolta yötä.  Ei sitten malttanut nukkumaankaan heti lähteä, kun oli taas oikeaa keinovaloa näkyvissä.

Tänään kävin ensimmäiseksi ostamassa halvan patteriradion ja ison kasan kyntteleitä, kun lupasivat lisää hyvää tuulta.  Ityse olin enempi huonolla tuulella.  Ja se kostautuikin.  Illan suussa napsahtvat taas kaikki johtojen päissä olevat sähkölaitteet.  Vain kissa ei häiriintynyt, se jatkoi makeita päiväuniaan.

Pääsinpä heti kokeilemaan uutta radiota, etsin paikallisen aseman ja kuuntelin uhkauksia uusista sähkökatkoksista.  Enpä ollut ainoa enkä tietenkään missään oikeassa hädässä vaan lähinnä harmituksessa.  Eihän mitään ollut nurin mennyt eikä kattokassinenkaan vienyt kattoa.  Monet viljelijät sitävastoin olivat ongelmissa janoisine karjoineen puhumattakaan niistä sadoista, jotka raivasivat kaatuneita puita linjojen päiltä tuulessa ja pimeässä henkensä kaupalla.

Mitä lie huomenna tulossa.  Vaihtuisi uusi ja toivon mukaan vähän parempi vuosi tuota pikaa, ennen kuin vanha vie kaiken ja kaikki mukanaan.

Varsinkin, kun lumi ei kulkua haittaa.  Silti oli tontilla kertynyt kaiken maailman risukkoa menneen kesän tuiverruksissa.  Kun jalkakaan ei enää nouse nuoren miehen tavoin (tarkoitan ainakin niitä laitimmaisia, muusta en anna lausuntoa), niin panihan se puuskuttamaan.  Sen siitä saa, kun ahkerasti nahkatuolissaan löhöilee tai kesälläkin auringon hehkua varoen vain varjossa lymyilee.

Löytyi sopivan kokoinen ja muotoinen kuusikin, joka tuoksui aivan oikealta eikä muovilta.  Sovitin sen valmiiksi jalkaankin varastossa, jotta se on sieltä huomenissa helposti sisälle siirrettävissä.  Uudet, vanhanaikaisen malliset sähkökynttilät odottavat ripustajaansa.  Pojat tulevat huomenna käymään ja tehtäväjakokin on selvä:  Kuopus saa koristella kuusen ja Esikoinen opastaa minua verkkopankin oikeaan käyttöön.  Kun Nordean paikallinen konttori sulki ovensa ja päätin siirtyä samalla nykyaikaan laskujen maksamisessa.

Palkkioksi saavat sitten joululimppua ja kinkkua.  Joten ruokapalkalla, sano.  No, tietysti jonkun setelinkin, saavat sitten ostella mitä mielivät.  Siten en munaa itseäni ostamalla jotain turhaa ja typerää tilpehööriä.

Eilen olikin harvinaisen aktiivinen päivä (ja yö), kun tein kaikki tarvittavat jouluruoat yhteen kyytiin.  Homma alkoi jo aamuseitsemältä kinkkujen paistolla.  Laiton samaan aikaan molemmat uuniin, sellaiset reilut parikiloiset.  Olikin hyvä ratkaisu, kypsyivät alle kolmen tunnin sopivan herkullisiksi.  Voin huoletta kehua, sillä on jo maisteltu.

Ostin hienon,  jouluisen punaisen ison valurautapadan, johon valmistelin karjalanpaistin.  Se kypsyi hiljalleen päivän jo hämärtyessä.  Olisi ollut aikaa siinä vaikka siivota huushollia, mutta en halunnut hajottaa keskittymistäni toisarvoiseen puuhasteluun, joten taidamme viettää juhlapyhät sekasotkun keskellä.  Jospa sitten härkäviikkoina...

Sen sijaan valmistelin imelälaatikon, joka olikin suuritöisin hommani.  Reilusti tuli sitäkin ja uuniin laiton illan vaihtuessa jo yöksi.  Liisa meni jo nukkumaan ja minä jäin laatikonvahdiksi.  Aamukolmelta nostin sitten kauniisti ruskettuneet vuoat tiskipöydälle jäähtymään.  Sen verran maistoin, että vaikutti maukkaalta, karjalanpaistissakin tuntui olevan juuri sopiva suola minun makuuni.

Ja kaikki tämä yhtään noitumatta tai kiroilematta tai tupeksimatta.  Edes kuuma kinkun liemi ei valahtanut käsille tai reisille, kuten joskun on käynyt.  Jalat olivat kylläkin melko voimattoman oloiset petille käydessäni.  Kaikki tepsutus ja kyykistely oli tehnyt tehtävänsä.

Taisi tuntua yhäkin voimattomuutena jaloissa kuusenhakureissulla.  Mutta ei se mitään, taas kerran alkaa olla aika syöpöttelyn.  Ainoa tehtävä on enää kunnon joulunälän kehittely.  Ja sehän tulee itsestään, jos vain malttaa odottaa, eikä sorki liikaa.

Hyvää joulua kaikille blogiystävilleni!

En aioi puhua catcatistä, vaan citcoista, niistä renkaista eli kumeista, joita on neljä kappaletta autoni joka kulmassa.

Valitsin ne autooni ostaessani sen (Ford Ka) reilut kaksi vuotta sitten.  Osasyynä oli se, että ne ovat nastoja hiljaisemmat, kun Ka:n sisätilamelu ei ole niitä kaikkein hiljaisempia.  Ja radio on aina ajaessani päällä.  Toiseksi ajan hyvin vähän (yli kaksi vuotta ja mittarissa vajaat kuusi tuhatta kilometriä).  En minä nuukuuttani, mutta en tunne kovin suurta hurmiota ajaessani.  Sata kilometriä on jo pitkä matka, jolloin harkitsen monta kertaa sitä, että maksaako vaivan.  Yleensä ei maksa.

Viime kesänäkin ainoan pitemmän matkan menimme velipojan luokse - ja senkin Esikoisen isommalla ja tuulettavalla kärryllä.  Eikä tarvinnut itse ajaa.

Kitkarenkaat ovat ihan mukavat kuivalla talviasvaltilla ja miksei myös jäisemmälläkin kelillä.  Mutta pakko tunnustaa, että römpsykelillä on pakko asetella kieli keskelle suuta.  Tai jättää ajamatta.

Tänään innostuin kuitenkin lähtemään pyryn keskelle.  Vaikka matkaa kertyi kaikkineen vain kolmisenkymmentä virstaa, niin aika ikävää oli meno - ja varsinkin tulo, kun sohjoa oli kertynyt tielle haitaksi asti.

Pakko oli hiljentää nopeus kasikymppiin satasenkin alueella - ja hetkittäin allekin sen.  Sen verran etupäätä liirasi.  Tosin ei innokkaita ohitttelijoitakaan juuri ollut.

Olisin kääntynyt takaisin, mutta kun olin jo takaisin kotiin menossa.  Sentään selvittiin ilman oikeita liirtoja, vaikka pari kertaa tuntuikin olo ikävältä.

Mutta muista vastaavilla keleillä pysyä kotona sisällä ja korkentaan poistua pihaan kolan kanssa. 

Pitäisiköhän mennä liukkaan ajon kurssille - tai hankkia seuraavaksi nastat ja kuunnella karkealla asvaltilla niiden iloista ropinaa?

Entinen meno saa jatkua!  Voimme tuhota kaikessa rauhassa loputkin maapallostamme eikä eurollakaan ole mitään väliä.  Ihmiskunnalle on löytynyt uusi Kepler-22 niminen uusi asuinpaikka tuosta ihan vierestä, vain 600 valovuoden päästä.

Sehän on nykyaikaisilla kulkuvälineillä kuin naapurissa kävisi.  Tosin en muista, milloin viimeksi naapurissa kävin.  Vaikka se on kävelymatkan päässä.  Ehkäpä juuri siksi.  Voisihan sitä Kepleriä käydä joulun jälkeen vilkaisemassa.  Lämpöäkin on siellä sopivat 22 astetta.  Kyllä se kotiolot voittaa.  Uimahousut mukaan vain! 

Jos palvelut pelaa ja on kunnon hotelli ihan siinä rannan tuntumassa, niin voisi ihan kevääseen asti...  Mutta juhannukseksi pitää tulla takaisin.  Jos vaikka savusaunaan itsensä kutsuttaisi. 

Paljonkohan semmoinen meno-paluulippu maksaa - ja mikä on passeli valuutta.  Tämä uusi D-euro vai vanha Suomen markka?  Onkohan Kreikalla varaa maksaa matkalippunsa? 

Juuri alkoi ulkona paukahdella, olivat siellä avaamassa katua.  Tai onhan sitä availtu jo vuoden verran, kun vetelivät kaukolämpöputkia sinne sun tänne.  Tai ei niitä tänne mäelle vedetty, vaikka keskus on kivenheittämän päässä, joka on paljon lyhyempi matka kuin poronkusema.  Tosin molemmat mitat vaihtelevat heittäjän kyvyn mukaan.  Vanha mies ei jaksa kiveä kauas heittää - vanhan poron kusemakin taitaa olla lyhyenlainen.

Siis joulukatua siellä keskustassa paukuttelivat auki.  Eipä ollut pitkäkestoinen paukutus, haja-ammuntaa se oli.  Oli kyllä aikomus kaupassakin käydä, mutta päätin sitten jättää huomiseksi.  Ja hyvä niin, en edes muistanut kadun avajaisia.  Sen verran siellä lienee ollut immeisiä, että parkkipaikan etsiminen olisi voinut olle ns. hakusessa. 

Ei ollut edes lunta, liekö yhtään pukkiakaan.  Kerran olin takavuosina virallisena pukkina kadun avajaisissa.  Silloin vanhaan hyvään aikaan taisi olla reilusti luntakin.  Jakelin lapsille karkkeja ja muille juttelin mukavia.  Olin parina vuotena päiväkodissakin samaa virkaa toimittamassa.  Ne olivat hauskoja hetkiä.  Toisena vuotena ei ollut (silloinkaan) lunta ja pukki joutui valehtelemaan, että pukki oli jättänyt poronsa Moksin kylälle, josta Päijännettä lähetessä järven lämpö oli sulattanut vähäisetkin lumet.

En ole eläissäni niin paljon valehdellut kuin joulupukkina ollessani.  Vieläkin hävettää.  Tosin olivathan ne valepukin valkoisia valheita.  Että ehkä ukko ylijumala antaa anteeksi.  Tein kaiken vain viran vaatimusten vuoksi.  Voisi olla kuitenkin kovin raskasta olla valepukkina läpi vuoden.  Muutenkin ne kaikki vermeet ovat kuumia ja henkeä ahdistavia.  En enää jaksaisikaan.  Omassa parrassa on ihan tarpeeksi.

Iltapuhteella teatteriohjaaja Juha Hurme pakinoi sanoista.  Tällä kertaa oli kyse sanasta ´kässehtiä´.  En ollut tavannut kyseistä sanaa aikaisemmin eli meitä ei ollut toisillemme esitelty, mutta tajusin välittömästi sanan tarkoituksen.  Sillä enhän ollut koko kesänä juuri muuta tehnytkään kuin pitkin pihaa kässehtinyt.  Hurmekin selitti sitä samaa, eli huuhailla pitkin pihaa eli tonttia oikeastaan ilman sen kummempaa tarkoitusta tai tekemisen meininkiä.  Voi sytyttää vaikkapa nuotion ilman grillauksen tai muun toiminnan tarkoitusta, vaan ihan omia aikojaan vain jotain tehdäkseen ilman käytännön tekemisen ajatustakaan. 

Jopa lepästä pihapolulle tippuneen risun poimiminen käteen ja sen toimittaminen läheiseen risukasaan saattaa ylittää kässehtimisen periaatteen ja muuttua merkitykseltään pihan siivoukseksi.  Tosin semmoisen toiminnan voi peittää liikkeen hidastuksella ja näennäisellä velttoudella sekä hajamielisellä ilmeellä.  Tilanteen aitoutta lisää läheisellä penkillä itseään laiskasti nuoleskeleva kissa ja kesähellettä suriseva ilma. 

Tällä kelillä on enää mahdotonta kässehtiä.  Postilaatikolle mennessäkin voi ulkoisesti siltä näyttää, kun ihmisruumissa vain jalat liikkuvat sen verran, että kylmänkireänä takaisin sisätiloihin takaisein selviää.  Aamun lehtikin hohkaa aikansa tylyä tietoa siihen asti, kunnes realismi astuu taas uuteen päivään ja pikku hiljaa saat itsesi kässehtimistilaan.  Jopa keskellä talvea!

En edes kunnolla hengästynyt eikä edes selkä kipeytynyt, kun kitkarenkaat olivat auton kulmissa suit sait siitä vaan.  Koko homma maksoi vain kupin kahvia.

No, annoin kyllä Kuopukselle työpalkkiota pari nuhjaantunutta seteliäkin. Noin niinkuin kilometrikorvauksena ja päivärahana.  Kun sen autoon olisi vesipumppu uusittava.  Ettei jääpumpuksi muutu.

Mutta ne setelin retaleet olivatkin tulleet lähes käyttöikänsä loppupuolelle.  Tuskin edes kreikkalaisille olisivat kelvanneet eikä Berluksen konille edes erojaislahjaksi.  Muutenkin oli mies kuin myrkyn syönyt kaljunsa koreasti kiillellen.  Jokohan alaikäiset nymfit olivat Rooman ketulle liian happamia.  Vaiko yli-ikäisiä.  Siinä jo Romulus ja Remus toisiaan vilkuilivat Rooman rappiota.  Ja spartalaiset valmiita kalliolta  hyppäämään komissaari Liikasen kehotuksesta.  Kohta Belgian asteriksit ihan metsässä.

En laittanut kysymysmerkkiä kysymysteni perään, sillä ne olivat retorista laatua.  Mutta me vaimon kanssa lähdettiin huoltoaseman kautta kauppaan ajelemaan.  Pitihän ilmanpaineet tarkistaa, vähän vajaata oli.  Mutta ne olivatkin viime talven ilmoja.  Olivat kai sen verran lämmenneet kesän aikana jättäen kuitenkin vain vähäiset hiilijäljet niin, että varaston lattialle oli jäänyt ainoastaa pöly- eli villakoiria.  Ja nekin hengettömiä.  Toisin kuin sängynaluksen alituisesti kansanvaeltavat joukot.

Eivät ratisseet nastat asfaltilla, kun ovat niitä kitkan hiljaisia.  Väittävät, että ovat lumella hyviä, mutta jäisellä pikipinnalla huonoja.  Pakkoko sitä on iljanteelle lähteä,  minä ainakin pysyn silloin melkein aina kotona.  Jos on pakko johonkin mennä, niin varovasti sitten kuin rovasti ainakin. 

Nyt on kelloa peruutettu tunnin verran, paitsi makuuhuoneen kelloradio veisaa vielä kesää.  Ja talvirenkaat suhisevat jo joutui armas aika, tuo talvi suloinen.

Jääkaappikin on täynnä.  Tulkoon myrsky ja talvinen jää. 

Me olemme valmiina piilossa peiton alla.