Arkisto
2012
2011
2010
2009
2008
2007
21.11.2007 - 17:44
SusuPetal kirjoitti jokin aika sitten miehistä, jotka istuvat ketarat levällään busseissa vieden näin kaiken tilan toisen tulla viereiselle paikalle muutenkin käytävän täyttävässä ruuhkassa. Kommentoin siihen, että minä ainakin istun linjurissa nätisti jalat vierekkäin, niin mies kuin olenkin - ainakin omasta mielestäni. Ja vaimo vakuuttaa ihan samaa.
Tuo jalkojen sijainti tuli testattua mennen tullen 30 km:n matkalla maanantaina. Sehän on perinteisesti meidän maalaisten kaupunkipäivä. Silloin ei ruoho kasva, lehmät ammu, eivätkä siat röhki. Istuin siis paikalleni polvet siististi toisiinsa nojeten ja katselin bussin sivuikkunasta tuttuja maisemia. Tuossa vanha kivinavetta katto pahasti nuokallaan. Pitkä suora, molemmilla puolin useita hevoshakoja ja ainakin parikymmentä ravuria liikehtimässä lämpimikseen. Useita varsoja omassa aitauksessaan. Muutama kilometri ja taas ravitalli ja rivitalonpätkä majoitustarkoituksessa. Melkomoista hevostelua.
Vilkaisin jalkojani: ne röhnöttivät komeasti levällään! Voi mun päiviäni. Olenko siis sika tai muista piittaamaton sovinisti? Viereiselle paikalle ei ollut tullut ketään, vaikka olin lähtiissä pessyt naaman ja kainalotkin. Missä oli viehätysvoimani? Tosin vapailla paikoilla istui vain (muita) eläkeläisiä ja koululaisia, eikä yhtään misssuomen perintöprinsessaa, että olisin voinut todella katsastaa vetovoimani jalat levällään.
Tulomatkalla sama juttu sekä jalkojen että kanssamatkustajien suhteen. Tosin vapaita paikkoja oli vielä runsaasti ihmisten valita paikkansa, joten koe ei ollut tieteellisesti pätevä. Mutta miehen jalat pysyvät väljästi erillään, ellei niitä sido remmillä yhteen. Se on tuuletusjuttu.
Naisille voisi kyllä tehdä seuraavanlaisen testin:
1. osio Kiinnitetään sepaluksella varustettuihin housuihin kaksi pingispalloa ja nakinpuolikas ja puetaa
naisihmisen päälle. K.o. henkilö talutetaan bussin penkille istumaan ja kokeen valvoja merkitsee
muistiin tai videoi jalkojen asenno 30 km: matkalla.
2. osio Sama kuin edellä, mutta housut varustetaan kahdella tennispallolla ja puolikkaalla sisisellä
lenkillä.
3. osio Edelleen sama varustus ja matka, mutta varustuksena kaksi keitettyä kananmunaa ja kuorittu
banaani. Perillä sörsseli arvotaan kanssamatkustajien kesken.
Siitä vaan kokeilemaan, arvon naiset. Koette, ettei miehen ole mitenkään helppoa istua sivistyneesti. Edes kotona, saati sitten fiineimmissä paikoissa.
Tuo jalkojen sijainti tuli testattua mennen tullen 30 km:n matkalla maanantaina. Sehän on perinteisesti meidän maalaisten kaupunkipäivä. Silloin ei ruoho kasva, lehmät ammu, eivätkä siat röhki. Istuin siis paikalleni polvet siististi toisiinsa nojeten ja katselin bussin sivuikkunasta tuttuja maisemia. Tuossa vanha kivinavetta katto pahasti nuokallaan. Pitkä suora, molemmilla puolin useita hevoshakoja ja ainakin parikymmentä ravuria liikehtimässä lämpimikseen. Useita varsoja omassa aitauksessaan. Muutama kilometri ja taas ravitalli ja rivitalonpätkä majoitustarkoituksessa. Melkomoista hevostelua.
Vilkaisin jalkojani: ne röhnöttivät komeasti levällään! Voi mun päiviäni. Olenko siis sika tai muista piittaamaton sovinisti? Viereiselle paikalle ei ollut tullut ketään, vaikka olin lähtiissä pessyt naaman ja kainalotkin. Missä oli viehätysvoimani? Tosin vapailla paikoilla istui vain (muita) eläkeläisiä ja koululaisia, eikä yhtään misssuomen perintöprinsessaa, että olisin voinut todella katsastaa vetovoimani jalat levällään.
Tulomatkalla sama juttu sekä jalkojen että kanssamatkustajien suhteen. Tosin vapaita paikkoja oli vielä runsaasti ihmisten valita paikkansa, joten koe ei ollut tieteellisesti pätevä. Mutta miehen jalat pysyvät väljästi erillään, ellei niitä sido remmillä yhteen. Se on tuuletusjuttu.
Naisille voisi kyllä tehdä seuraavanlaisen testin:
1. osio Kiinnitetään sepaluksella varustettuihin housuihin kaksi pingispalloa ja nakinpuolikas ja puetaa
naisihmisen päälle. K.o. henkilö talutetaan bussin penkille istumaan ja kokeen valvoja merkitsee
muistiin tai videoi jalkojen asenno 30 km: matkalla.
2. osio Sama kuin edellä, mutta housut varustetaan kahdella tennispallolla ja puolikkaalla sisisellä
lenkillä.
3. osio Edelleen sama varustus ja matka, mutta varustuksena kaksi keitettyä kananmunaa ja kuorittu
banaani. Perillä sörsseli arvotaan kanssamatkustajien kesken.
Siitä vaan kokeilemaan, arvon naiset. Koette, ettei miehen ole mitenkään helppoa istua sivistyneesti. Edes kotona, saati sitten fiineimmissä paikoissa.
|
|
Ei harottanut, eikä seissyt. Kuski kyllä tykkäsi keitetystä kananmunasta. Itse söin lenkin.
Joo, ei teidän miesten auta kuin seistä mennen tullen, niin paikat pysyy raikkaina.
Arvostan kyllä yritystäsi, se on hienoa, miehen pitääkin yrittää. Edes...:))
Voisihan sitä sillä välin yrittää nousta bussin kyytiin kapeassa hameessa ja korkokengissä.
(Tuosta tulikin mieleen, että jos miehet haluavat kokeilla, kuinka ikävältä toisille naisille tuntuu hölkkääminen tai juokseminen, niin siitä vaan täyttämään kestäviä yhden litran muovipusseja vedellä ja pussit ilmastointiteipillä kiinni rintoihin. Sitten voi lainata vaikka vaimon rintaliivejä ja lähteä ulos lenkille.)
Mutta vielä tuohon miesten bussiasentoon. Olen antanut kertoa itselleni, että yksi syy, miksi miehet ainakin kaupunkibusseissa istuvat jalat harallaan, on se, että penkkien väli on niin pieni, että ei mahdu istumaan jalat yhdessä.
Voin kyllä tunnustaa, että olen esiintynyt naisen asussa ja korkokengissä julkisesti - sekä kotimaassa että Japanissa.
Kyseessä oli Jean Genet´n kirjoittama näytelmä PIIAT, jossa esitin rouvaa. Kaksi piian osaa oli myös miehitetty uroilla. Pienestä pitäjästä ei ohjaaja varmaan löytänyt ketään kauniimpia. Japanissa kyllä hieman ihmettelivät.
Mutta korkokengillä kävely sujui luontaisten lahjojen ansiosta erinomaisesti.
Olen kyllä kateellinen, IIsi, minulta ei kävely onnistu korkokengissä. Vaapun kuin ankka, eikä se ole ominaisuus, joka mahdollistaisi näyttämölle pääsyn, edes Japanissa:((
Kulkea piikkareilla laulaen: "Näin merimies meriä kulkee..."
Elina, me miehet olemme vielä niin lähellä apinaheimoa, ettemme esitä mitään, vaan olemme aivan luontevasti... jaa mitä?
Obeesia, kaiken maailman ihmiset, rötkötelkäämme!
IP:kin on kokenut sen rungolle putoamisen huikaisevan tunteen. Jalkapallossakin veti joskus luonnikkaasti linkkuun.
Siksi katsonkin kuvasi heijastumaa ikkunasta ja ajattelisin, kuinka kauniita naiset voivatkaan olla. Kohta painaisin punaista nappia katonrajasta ponnistuksesta ähkäisten ja könyäisin jäykistynein jaloin bussista raakaan ulkoilmaan Pikku-Suen huokaistessa helpotuksesta ajatellen, että osasi äijä sentään pitää suunsa kiinni ja oikaisi vähän vasenta jalkaansa toisen vierellä.
Äijä roikottaa mustaa nahkakassiaan, jossa on puoli kiloa muikkuja ja kahdeksan suolakurkkua ja miettisi, miten kauniita nuoret naiset voivatkaan olla.
Avaa kotioven, jossa kissa jo odottaa muikkuja ja vaimo suolakurkkuja.
Katselin varmaan Kunnallisessa sinuakin. Täytyypä kaivaa Maurin ottama luokkakuva esiin ja arvailla.
Annatko pari vihjettä vai täytyykö soittaa kaverille?
Epäilen, ettei Inkiväärin aikakone yletä sinne saakka. Ilmeisesti nimeni kaiku on kummitellut koulun käytävillä pelotellen oppilaat ulos laajan pihan pakokaasuista happea hengittämään.
Meniköhän se nyt oikein päin? Näissä naisjutuissa saa olla aina kieli keskellä suuta (miettii hyvin vanha veteraani).
Aiheeseen liittyen. Miehet. Puolen vuoden saarikokemuksen jälkeen en ole enää pahemmin punastellut mistään jutuista. Ja minun seurassani sentään käyttäydyttiin siivosti ja sivistyneesti. Ainakin melkein aina. Ainakin useasti. Ainakin joskus.
Hetken löi tyhjää, ennen kuin tajusin. Saareltahan se kuva on. Taustalla siippa. Oltiin niin nuorii ja nätei.
On se bitter lemon sentään pudonnut muhevampaan maaperään, samasta puusta silti.
Sinulla on hyvät hoksottimet. Pitää ollakin, kun kaiken maailman kriisipesäkkeisiin"sotkeutuu".
Että oikein sukukoulu. Pitäisi varmaan kiinnittää laatta kauniin Puistokoulun puiseen seinään. Varustettuna kirjoituksella, että he kaikki jättivät lähtemättömät jälkensä koulun toisesta kerroksesta alas laskevaan kaiteeseen - takapuolestaan.
Kirjoitusten ja armeijan jälkeen minua ei siellä näkynytkään.
Se oli hyvää aikaa. (Nimenä Nousiainen on tuttu, mutta vuodet hämärryttävät ääriviivat.)