Itse olen kyseisen iän ohittanut jo jonkin aikaa sitten kuten omat pojatkin.  Nyt tuli kolme vuotta täyttävän kuopuksemme vuoro.  Tarkoitan tuota pihassa nököttävää sinistä Ford Ka:ta, jota pidän jo perheeseen kuuluvana.  Samoin pitää Kulkurikin, joka kaupasta pihaan ajaessani tervehti auton takakumia sitä kynsimällä tarkistaen samalla ilmanpaineen illman agressiivista asennetta.

Niin, Ka oli tullut siis katsastusikään.  Pitihän se tuunata toki juhlakuntoon, itsellänikin oli aikanaan rippijuhlissa tumma puku, kraka ja korvantauksetkin pesty.  Vaikka pappi ei mitään naimaluvasta saarnassaan maininnutkaan.  Vai Nuorisopapin nimikkeellä kulkikin, silti kovin oli huumorintajuton ja nuoria ymmärtämätön tosikko.

Kaksi päivää autoa pesin, puunasin ja ikkunoita kirkastin.  Öljyt tarkistin ja pissapoikaa täyttelin.  Valoja en muistanut tarkistaa, mutta luotin tuuriini.  Olihan autolla ajettu vasta seitsemisen tuhatta kilometriä, joten pelkkänä poikasena sitä vielä pidin.  Missään ei nitissyt eika natissut.  Puunattuna sitä olisi voinut pitää vastasyntyneenä.

Torstaina jo aamupäivästä lähdimme vaimon kanssa liikenteeseen.  En edes muistanut, milloin olin viimeksi autoa katsastukseeen vienyt.  Olo oli sama kuin hammaslääkäriin menisi.  Molemmista muistot olivat painajasmaisia, katsastusmiehetkin muistini mukaan tsaarin aikaisia virkamiehiä.

Vaimo oli tarkoitus viedä Kuopuksen luo kahville siksi aikaa mitä asemalla menee, mutta koska katsastusasema oli sopivasti hollilla, niin menin ensin sopivaa aikaa kysymään.  Olivat mainostaneet, että ilman aikavaraustakin voi mennä.

Niin siinä kävikin, että saman tein pyysivät auton avainta ja 65 euroa, pyysivät istumaan kahviautomaatin antimista nauttimaan.  Niinpä hain vaimonkin kanssani kahvittelemaan ja otimme mukilliset kaakaokahvia eli samanlaista kuin kolme vuotta sitten autokauppaa tehdessämme.  Siinä kaikessa rauhassa katselin, kun katsastusmies puuhaili automme kimpussa lasin toisella puolella.  Hieman auto vapisi, taisi onneton pelätäkin, kun sen renkaita sillä lailla rajusti käsiteltiin ja välillä nostettiin katon rajaan kuin lentoon olisi ollut lähdössä.  Arvelin ettei edes noin nuori auto voi tuommoisesta käsittelystä ehjänä selviäisi.  Ihan sääliksi kävi.

Kiinitin siinä samalla huomiota nuorehkoon pappismieheen, joka kanssa kahvitteli ja puhui vilkkaasti kännykkään levitellen samalla joitain papereita pitkin pöytää niin, ettei meillä vaimon kanssa ollut tilaa pöydässä edes mukiamme sille laskea.  Oli ilmeisesti sanansaattaja katsastamassa omaansa virka-ajalla jotenkin kiireisen ja vähän hermostuneenkin oloisena. 

Papin lopetettua puhelunsa (soittikohan taivaaseen asti kiihkeän anomuksen auton puolesta) avasin varmuuden vuoksi pientä keskusteluyhteyttä hengen mieheen (arvelin hänellä olevan pari tuttuakin siellä ylhäällä).

-  Tämä onkin hieno paikka, kun täällä voi samaan aikaan hoitaa sekä maalliset että taivaalliset katsastukset.

Pappi pakana vain vilkaisi minuun mitään puhumatta.  Ei minunkaan tehnyt mieli sen enempää selitellä tai omituista huumorintajuani muille kielille tulkata.  Paikalle tulikin hetken kuluttua katsastusmies tuomaan papille hänen autonsa papereita.  Läpi oli mennyt, tosin yksi etuvalo ei ollut kunnolla toiminut asennusvirheestä johtuen.  Katsoi katsastaja kuitenkin läpi sormiensa, kunhan asia korjautuisi.  Mieluummin tässä ajassa, jatkoin siihe oman pääni sisällä ja yhtä äänettömästi toivotin kaitaa mutta samalla kivistä tietä papin kiireesti poistuessa leskiä ja orpoja lohduttelemaan.

Pian minäkin sain oman autoni paperit:  hienosti oli kestänyt ja läpi mennyt.  Teki mieli kysyä, että oliko ihan laudaturin papereilla, mutta en enmpää enää uskaltanut suutani soittaa, vaan olle loppupäivän kiitollisen hiljaista poikaa.

Ylimääräinen yllätys oli vielä se, että seuraavan kerran tarvitsee katsastaa vasta kahden vuoden kuluttua.

Hip hei hurraa!

Käytiin vielä Kuopuksenkin luona, jonne myös Esikoinen kohta ilmaantui, joten saatoin julistaa heille kaikille ilosanomaani.  Vaikka pappi olikin mulkaissut pahasti.  Mutta siitä en välittänyt, olihan katsastusmies puhunut Gabrielin kieltä.

P.S.  Useimmat tuntemani hengenmiehet ovat oikein mukavia, ymmärtäväisiä ja huumorintajuisia ihmisia.  Ymmärrän, että katsastustoimi saattaa joissakin herätää huonoja fiiliksiä vielä nykyaikanakin.